Arvoni

1. Arvostan innostusta, vapautta ja vastuuta

Meidän on yhdessä tärkeä tehdä jälleen Suomesta positiivinen ja innostunut maa. Menestyvä yhteiskunta tarvitsee osaavan väestön, isänmaallisen pääoman ja radikaalin nuorison. Mitäs jos olisimmekin innostuneita muiden menestymisestä ja kannustaisimme uuteen nousuun myös niitä, jotka ovat yrittäneet mutta epäonnistuneet. Vallan ja vastuun on löydyttävä samasta osoitteesta, mahdollisimman läheltä ihmistä. Otetaan ihmiset mukaan tekemään yhteinen tulevaisuus.

2. Arvostan sivistystä ja monipuolista osaamista

Meidän suurin pääomamme on sivistys ja osaaminen. Koti, päiväkoti ja peruskoulu tekevän nuoresta tiedostavan ja vastuullisen suomalaisen. Ammatillinen osaaminen ja huippututkimus vievät Suomen maailman parhaimpien hyvinvointivaltioiden joukkoon.

3. Arvostan kaikkea työtä ja yrittäjyyttä

Kaikki työ Suomessa on tärkeää ja jokainen yrittäjä on Suomelle arvokas. Suomen on huolehdittava, että aito yrittäjyys ja reilu työnteko saavat yhteiskunnassa sille kuuluvan aseman.

4. Arvostan oikeudenmukaisuutta ja suvaitsevaisuutta

Tunne oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta motivoi ihmisen aktiiviseksi yhteiskunnan jäseneksi. Välitetään toisistamme, koska osa yhteiskuntamme ihmisistä tarvitsee aina yhteistä tukeamme. Hyväksytään myös toistemme erilaisuus, koska vain erilaisuutta ymmärtämällä voimme katsoa luovasti tulevaisuuteen

5. Arvostan suomalaisuutta

Suomalaisuus on hieno asia ja voimme olla ylpeitä monista arvoistamme ja saavutuksistamme. Muuttuvassa maailmassa meidän on pidettävä huolta itsenäisyydestämme. Poliisiin ja oikeuslaitokseen on voitava jatkossakin luottaa. Korruptiota ei saa sallia missään muodossa. Vahvat puolustusvoimat turvaavat itsenäisyytemme ja demokratiamme.

Tämäkin sivusto käyttää Kampanjamanageria.