Tekstin alkuun
Etusivu - Harri Jaskari
Päiväkirja

Toivon aktiivista osallistumistanne päiväkirjani kommentoimiseen

 

NETTIPÄIVÄKIRJANI

Pyrin päiväkirjassani kertomaan tapaamisista, kokemuksista ja tuntemuksista eduskuntatyön aikana mahdollisimman kiinnostavasti ja analyyttisesti.

Pääsion nettipäiväkirjani koostuu viikkoviesteistä, joihin kerään kulloisenkin viikon tärkeimmät eduskunnan sisältöteemat. Tältä sivulta löydät myös julkaistut mielipidekirjoitukseni.

Toivottavasti saan teiltä palautetta kommenteistani. Aito keskustelu ja mielipiteiden vaihto vievät asioita parhaiten eteenpäin.

Raiteita vai pikaratikkaa?

17.6.2010

Raiteita vai pikaratikkaa?
Harrin eduskuntaviesti 17.6.2010

Pikaratikka on arka aihe Tampereella, mutta aion kuitenkin nostaa keskusteluun yhden näkökulman tästäkin teemasta. Alustavasti on suunniteltu, että Tampereen kaupunkiseutu voisi saada 65 miljoonaa euroa kaupunkiseudun raideliikenteen kehittämiseen valtiolta.

Nyt meidän täytyy todella tarkasti miettiä, laitetaanko mahdollinen raha pikaratikkaan (ja hyväksytäänkö se valtion puolelta) vai pitäisikö meidän alkaa toden teolla kehittää koko kaupunkiseudun ja Pirkanmaan nopeaa raideliikennettä.

Viime viikolla kävin esimerkiksi Urjalassa ja siellä yksi suurimmista ongelmakohdista oli se, että junat eivät enää pysähdy paikkakunnalla. Parkanossa haluttaisiin, että aamulla junat pysähtyisivät ja työmatkaliikenne helpottuisi. Samoja sointuja on kuulunut myös Orivedeltä. Kangasalan Asemanseutu on katsellut katkerana, kun junat ohittavat alueen, mutta eivät pysähdy.

Emmekö nyt voisi tehdä aidon suunnitelman tarvittavista lisäraiteista, jotta saisimme nopeat raideliikenneyhteydet Pirkanmaalle? Mitä mahtuisi jo nykyisille rataosuuksille? Ja pitäisikö valtion 65 miljoonaa käyttää tähän, vaikka sillä pääsemme vasta alkuun? Kysyn myös, paljonko kunnat olisivat valmiit itse panostamaan hankkeeseen. Vaikka kuntien talous on tiukalla, niin nyt eivät pelkät marinat auta. Itse on myös autettava itseään ja siten saadaan vähitellen muutkin mukaan.

 

Kirjoitus liittyy aiheisiin: Politiikka, Talous

Kirjoituksessa on kommentti:

Rami Heikkinen

17.6.2010 klo 13:10
Lähijunan kehittäminen on hyvä juttu, mutta Valtion vastuulla olevien lisäraiteiden rakentaminen ei kuulu pirkanmaalaisten maksettavaksi, koska rataverkon omistaa valtio ja sillä liikennöi valtion monopoliyhtiön junat.

Pirkanmaan lähijunaliikenne ei valitettavasti ole kiinnostanut valtiota tai VR:ää lainkaan, johtuen siitä, että raiteiden varrella ei ole asutusta, työpaikkoja eikä käyntikohteita. Tosin Pirkanmaan kunnatkaan eivät ole radan varteen kaavoittaneet, eikä sinne 30-40 vuoteen voida riittävää pohjaa tiheälle lähiliikenteelle saadaakaan: Raiteet ovat kaukana kaikesta. Mm. Parkanossa asema on kohtuuttoman pitkän kävelymatkan päässä keskustasta. Kaukana on rata myös Nokialla ja Ylöjärvellä ja nämäkään kunnat eivät ole kaavoitusta radan varteen osoittaneet. Ei hyvä.
Oikeastaan vain Lempäälällä, Toijalalla ja Orivedellä olisi pientä potentiaalia. Kangasalan nauhataajamassa, Pälkäneellä, Mouhijärvellä, Hämeenkyrössä, Ikaalisissa ja Pirkkalassa ei ole mitään mahdollisuuksia lähijunalle.

Näiden syiden vuoksi Pirkamaan tulee painostaa nyt asiaan täydellisellä flegmaattisuudella suhtautuvaa monopoliyhtiötämme lisäämään nykyisiä taajamajunia ja seisakkeita. Ehkä siten päästäisiin Lempäälän ja Nokian suunnalla edes tunnin vuoroväliin. Parkano, Urjalan ja Kangasalan suunnalla tähän ei ole mitään mahdollisuutta, etenkin, kun näissä kunnissa ei ole minkäänlaista intoa lähijunan kehittämiseen nähtävissä.

Kirjoita kommentti:

Nimimerkki (pakollinen)
Sähköpostiosoite
(ei tule näkyviin)
Blogisi osoite
Kommentti (pakollinen)

Hae kirjoituksista


© 2007 Harri Jaskari - Tekninen toteutus Optinet kotisivut