Tampere-Pirkkalan lentokentän investointihanke on saatava eteenpäin
Harrin eduskuntaviesti 11.6.2010
Teimme tällä viikolla yhdessä Mikko Alatalon kanssa talousarvioaloitteen valtion rahoitusosuudesta Tampere-Pirkkalan lentokentän kakkosterminaalin laajennusinvestointiin.
Monet tahot mm. kaupunkiseudun kunnat, Tredea, kauppakamari, ELY-keskus ja Pirkanmaan liitto ovat tehneet hyvää työtä oman lentokenttämme kehittämiseksi. Nyt suoria lentoyhteyksiä on jo Saksaan, Iso-Britanniaan, Italiaan, Puolaan, Viroon, latviaan, Liettuaan ja Espanjaan.
Tällä hetkellä Pirkanmaalla neuvotellaan kolmen uuden lentoyhtiön ja yli kymmenen uuden suoran ulkomaanreitin avaamisesta. Suurin ongelma on kentän kapasiteetti. Esimerkiksi kakkosterminaalissa pystytään käsittelemään vain yhtä konetta kerrallaan.
Tampereen kaupunkiseutu on luvannut maksaa kolmasosan uudesta investoinnista (1,1 miljoonaa) ja Finavia on väläytellyt vihreää valoa myös vastaavan kokoiselle investointirahalle. Valtion rahatkin ovat koossa, koska Pirkanmaan ELY-keskus on viisaudessaan valmis siirtämään rahat Työ- ja elinkeinoministeriöstä Liikenne- ja viestintäministeriön momentille.
Tämä siksi, että kyseisellä hankkeella on suuri työllisyysvaikutus. Välittömät rakentamisaikaiset työllisyysvaikutukset arvioidaan 50 henkilötyövuodeksi, mutta välillisesti on odotettavissa työpaikkoja jopa 600 henkilötyövuotta. Esimerkiksi Ryanairin kanssa on tavoitteena lisätä ulkomaisten matkailijoiden määrä puolesta miljoonasta miljoonaan. Ajatelkaa sitä matkailijoiden määrän lisäystä.
Nyt täytyy vaan saada ministerit vakuuttumaan, että tällainen rahansiirto on järkevää. Samoin hallinnollinen byrokratia on uskomaton - ei löydy edes momenttia mihin rahat voisi siirtää. Lisäksi valtiovarainvaliokunnan vihreä kollega sanoi, että hän yleensä vastustaa kaikkea lentoliikennettä. No, nämä ovat haasteita, ei ylipääsemättömiä esteitä. Nyt vaan painetaan asiaa eteenpäin.