Metallinjalostus ja energia
Harrin eduskuntaviesti 27.5.2010
Vierailu Outokumpu Oy:n Tornion ruostumattoman teräksen tehtaalla avasi taas uusia silmiä eilen. Uskomaton tehdas, koska yksikin tehdashalli oli lähes kilometrin pituinen. Tehdas työllistää yli 2400 henkilöä ja on todella elintärkeä perämeren pohjukan alueelle. Sitä kävi todistamassa myös Tornion kaupunginjohtaja.
Outokummun ylin johto piti hyvän esityksen nykyisestä kilpailutilanteesta. Kiinassa saman kokoisia tehtaita on syntynyt viime vuosina ja nyt vielä tuotteet menevät pääosin Aasian markkinoille. Kohta sama porukka on kuitenkin kolkuttelemassa ovia Euroopassa.
Kiinan tehtailla on se etu, että ne eivät ilmeisesti tulevaisuudessakaan maksa mitään, vaikka kuinka tupruttelevat hiilidioksidia taivaalle. Meillä tulee taas hiilisähkölle korkeat päästökauppamaksut. Kun esimerkiksi Outokummussa yli 30% tuotantokustannuksista tulee sähköstä, sen oma hiilidioksidivapaa tuotanto ja omakustannushinta on tehtaan elinehto.
Tästä on kysymys, kun puhutaan ydinvoimasta teollisuuden näkökulmasta. Halutaanko, että meillä on tällaista teollisuutta Suomessa? Vai pitäisikö samaan volyymiin yltävä (tosin huonolaatuisempi) ja monta kertaa saastuttavampi tehdas mieluummin olla Kiinassa, joidenkin muiden kuin suomalaisten omistamana.