Yrittäjille oma muutosturva

YRITTÄJILLE OMA MUUTOSTURVA
Mielipidekirjoitus, julkaistu aamulehdessä 20.4.2008

Yrittäjien arvostus on Suomessa kohonnut vuosi vuodelta. Juhlapuheissa ihmisiä kannustetaan ryhtymään yrittäjiksi, pienten yritysten on nähty olevan uusien työpaikkojen synnyn kannalta aivan oleellisia yhteiskuntamme kehitykselle, kasvuyrityksiä on pyritty saamaan kasvuun Suomessa jne.

Yrittäjät ovat “työmiehiä ja -naisia”, kuten me muutkin – ja usein vielä tekevät todella pitkää päivää. Yrittäjät nähdään kuitenkin helposti vapauden ja rikkauden vertauskuvina, jotka pystyvät itse maksamaan eläkkeensä ja sosiaaliturvansa.

Vapauden hintana on usein suojaverkon puuttuminen. Yhdeksän kymmenestä yrittäjästä ei ratkaisevasti rikastu yrittäjätuloillaan, vaan pystyvät lähinnä työllistämään itsensä. Konkurssin tehneet yrittäjät ovat kenties Suomen köyhimpiä ihmisiä. Mutta kuten yksi yrittäjä sanoi minulle, myönteinen lohtu on se, että kun on “yrittäjän lahjan” saanut, niin aina löytyy mahdollisuuksia.

Yrittäjäksi alkamisen kynnystä nostaa myös palkansaajan ja yrittäjän erot sosiaaliturvassa työssäoloaikana.

Muilla “työmiehillä ja –naisilla” on esimerkiksi oikeus lasten osittaiseen hoitorahaan, jos vanhemman/huoltajan keskimääräinen viikoittainen työaika on lapsen hoidon vuoksi enintään 30 tuntia. Tämä etuus ei koske yrittäjiä ja kirpaisee usein erityisen kovasti naisyrittäjiä.

Yrittäjä ei voi myöskään sairastua. Nykyinen järjestelmä, jossa osasairauspäivärahan edellytyksenä on vähintään 60 sairauspäivärahaa kestänyt sairaus, ei ole perusteltu eikä toimiva. Usein 60 sairauspäivän jälkeen yrittäjällä ei ole enää yritystä, mihin voisi palata. Yrittäjällä tulisi olla mahdollisuus työskennellä osa-aikaisesti heti sairauden alkamisen jälkeen.

Yrittäjät eivät kuulu vuorotteluvapaan piiriin. Vuorotteluvapaa olisi kuitenkin käyttökelpoinen keino yrittäjän jaksamisen näkökulmasta. Lyhytaikainen sijaisyrittäjyys voisi toimia ja tarjoaisi jälleen yhdelle yrittäjien ammattikunnalle töitä. Monet varsinkin nuoret yrittäjät miettivät varmasti myös opiskelua.

Arvostus yrittäjille Suomessa onneksi on jo olemassa. Sosiaaliturvassa yhdenvertaisuus vielä kuitenkin puuttuu. Siksi yrittäjät tarvitsevat oman “muutosturvansa”. Olen tekemässä eduskunnassa asiasta lakiesityksen ja toivon sille laajaa tukea.

Harri Jaskari
kansanedustaja (kok)

Tämäkin sivusto käyttää Kampanjamanageria.