Verotuksen ja sosiaaliturvan uudistus on pakko tehdä

Kirjoitus Nykypäivä-lehdessä 25.3.2011

Suomalainen sosiaaliturva on vuosikymmenten varrella muodostunut repaleiseksi tilkkutäkiksi. Järjestelmämme takia aina ei ole järkevää mennä töihin, koska työpäivän tulot saattavat johtaa siihen, että verotus yhdistettynä sosiaaliturvan menetykseen ei lisää taskunpohjalle jäävää rahaa yhtään. Pahimmassa tapauksessa menetämme rahaa hyväksymällä muutaman päivän työtehtävän.

Miksi yhteiskuntamme on ajautunut tällaisen pattitilanteeseen? Asenteellisia ja käytännön esteitä aidolle uudistukselle on monia. Yhden näkökulman kannattajat haluavat pakottaa ihmiset töihin. Tähän malliin uskon osittain itsekin, koska kaikki työ on arvokasta. Työhön pakottaminen ei kuitenkaan toimi, jollei se ole asianomaiselle ihmiselle myös taloudellisesti järkevää. Ihminen on yllättävän rationaalinen olento.

Toisen näkökulman edustajat pelkäävät, että pienituloinen työ tulee verokannustimien avulla liian houkuttelevaksi ja johtaa matalapalkkatyön ja pätkätyö lisääntymiseen. Pelätään mallia, että tehdään töitä muutaman päivän kuukaudessa ja loppuaika lipitetään viiniä – ja tullaan silti toimeen.

Kolmas näkökulma pelkää, että mikäli perusturvaa vahvistetaan, halutaan samassa suhteessa nostaa ansioturvaa. Tällöin uudistuksen hintalapusta tulee yhteiskunnalle liian suuri. Työnantajajärjestö pelkää myös, että minimipalkat kokoaikatyöstä nousevat ja työntekijäjärjestö sitä, että kiinnostus ammattiliittojen jäsenyyttä kohtaan vähenee. Pelkoja siten riittää ja asiat eivät etene.

Pattitilanne on kuitenkin lokeroinut osan kansalaisistamme köyhyysloukkuun ja hyvin monet kannustusloukkuun. Valintana on joko kokoaikainen työ tai työttömyys. Nykyinen järjestelmä ei myöskään tunnista riittävän hyvin tapahtunutta työn muutosta. Yhä useampi suomalainen tekee työtä palkkatyön ja yrittäjyyden välimaastossa.

Itse uskon, että nyt on pakko tehdä lopultakin radikaali sosiaaliturvan ja verotuksen uudistus. Verotuksen arvoina pitäisi olla kannustavuus tekemiseen ja sellainen yksinkertaisuus, että ihmiset tietävät täsmälleen, paljonko veroja maksavat.

Sosiaaliturvan puolella jatkossa sosiaaliturva ei saa leikkautua saman tien pois työtulojen kasvaessa. Ihmisiä kannustaisi ottamaan päivänkin työkeikan, mikäli he tietäisivät, että jokaisesta tienatusta eurosta vähintään 50 senttiä tulee joka tapauksessa omaan käyttöön.

Väitän, että työn ja sosiaaliturvan yhdistämisen helpottaminen ei aiheuta valtiolle merkittäviä kustannuksia, vaan pikemmin vähentää niitä työttömyyden laskiessa. Samalla vähenee se hallintohenkilökunta, joka miettii ihmisten toimeentulon määrää.  Verotusta ja sosiaaliturvaa yksinkertaistava uudistus olisi askel kohti oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa, jossa kaikilla on edellytykset elää ihmisarvoista elämää ja pyrkiä kannustavasti eteenpäin.´
Harri Jaskari
kansanedustaja, kok

Tämäkin sivusto käyttää Kampanjamanageria.