Uskalletaanko ajatella uudella tavalla

USKALLETAANKO AJATELLA UUDELLA TAVALLA

Hervannan sanomat 18.4.2007

Politiikka on aina ollut taistelua myös eteenpäin katsomisen ja vanhaan tarrautumisen välillä. Tämä jakolinja korostuu erityisesti vaalien yhteydessä ja niin myös kuukausi sitten olleiden eduskuntavaalien osalta. Helposti hallituspuolueet tarrautuvat vanhaan hyvään (tai huonoon) ja oppositio ehdottaa uusia ajatuksia. Ihmiset tekevät sitten valinnan vanhan ja turvallisen tai uudistumisen välillä. Nyt uskottiin uudistumiseen.

Uudistavan politiikan voitto vaatii nyt sitten myös käytännön uudistuksia. Esimerkiksi yrittäjäkysymyksissä pitäisi peruutuspeiliin katsomisen aika olla ohi. Tätä kirjoittaessa ei lopullista hallitusohjelmaa ole vielä julkaistu, mutta uskon, että siinä on mukana moniakin hyviä uudistuksia.

Nyt on jo tiedossa muutamia merkittäviä avauksia: perintö- ja lahjavero poisto yritysten sukupolvenvaihdoksilta, tuloveron alennus, uusi työ- ja elinkeinoministeriö ja yrittäjyyden politiikkaohjelma.

Lähikuukausina pitäisi panostaa todella paljon yritysten työllistämiskynnyksen alentamiseen. Olin muutama viikko sitten Pirkanmaan Yrittäjien tilaisuudessa ja jälleen kerran tuli esille se tosiasia, että uuden työntekijän palkkaamisen kynnys on erittäin korkea. Aina siitä vaan puhutaan, mutta eipä sen suhteen paljon tehdä.

Mieluummin yrittäjä tekee vaikka 14 tuntista työpäivää kuin palkkaa henkilön jakamaan työtaakkaansa. Syynä tähän ongelmaan pidetään työn korkeita sivukustannuksia, mutta ennen kaikkea pelkoa siitä, että kysyntätilanteen heikentyessä työntekijöiden vähentäminen on hyvin vaikeaa.

Kuten eräs yrittäjä tilaisuudessa sanoi, hän ei missään nimessä halua pahaa työntekijöilleen. Työntekijän irtisanominen on viimeinen keino yrityksen pelastamisyrityksessä. Koko yrityksen henkilöstö on kuin suurta perhettä. Joskus ei vain ole muuta vaihtoehtoa kuin henkilöstövähennykset. Muuten koko yritys menee alta pois.

Totta kai sekä työntekijä että työnantaja tarvitsevat ns. perälautaa eli sääntöjä, että ihmisiä ei voi työn suhteen kohdella väärin. Mutta voisiko jo nykyisessä yhteiskunnassa uskoa, että ihmiset voivat sopia enemmän keskenään työsuhteen muodoista näiden raamien sisällä?

Entäpä jos Suomi alkaisikin rahoittaa työttömyyden sijasta työllisyyttä? Helsingin Sanomat julkaisi viime sunnuntaina mielenkiintoisen artikkelin saksalaisen 4000 asukkaan pikkukaupungin Bad Smidenbergin työllisyyskokeilusta. Kokeilu alkoi marraskuussa, jolloin kaupungin työttömyysprosentti oli 15,9. Nyt, neljä kuukautta myöhemmin prosentti on 5,6.

Bad Smiedenbergissa kutsuttiin koolla kaikki kaupungin työttömät, 331 henkeä. Heille ilmoitettiin, että pian jokaiselle halukkaalle ja kyvykkäälle on tarjolla työtä. Joka epäili itseään työkyvyttömäksi, passitettiin lääkärintarkastukseen. Joka ilmoitti olevansa työhön haluton, sai tiedoksi ilmoituksen työttömyyspäivärahojen katkeamisesta.

Osa lähetettiin kurssille perinteisen työllistymispolitiikan hengessä. Osalle löytyi työtä tehostetun työnetsinnän ansiosta. Se ei ollut yllätys. Yllätys sen sijaan oli, että 60 henkilöä ilmoittikin itse tietävänsä sopivan työn. Jäljelle jäi vielä joukko ihmisiä, yhteensä 130 henkeä. He olivat sitä työttömyyden kovaa ydintä eli pitkäaikaistyöttömiä, ja heille järjestettiin kansalaistyö.

Kansalaistyö oli kuitenkin mielekästä työtä. Kirkko tarvitsi vahtimestari-oppaan, vapaapalokunta sekatyömiehen, yhdistys toimistonhoitajan. Kansalaistyö ei vienyt kenenkään työpaikkaa ja samalla pitkäaikaistyöttömät tulivat taas osaksi yhteiskuntaa. Olisiko tässä jotain uutta myös meidän työllisyyspolitiikkaan?

Harri Jaskari
kansanedustaja