Tuuliviirit heiluttavat laivaa
TUULIVIIRIT HEILUTTAVAT LAIVAA – ONNEKSI SUORASELKÄISYYTTÄKIN VIELÄ LÖYTYY
(Kissa Pöydällä: Kauppakamarilehti 6/2010 )
Ensi keväänä muodostettava uusi hallitus on suurten liikennepoliittisten kysymysten äärellä. Muuttuuko jo vuosikymmeniä jatkunut aluepoliittinen kädenvääntö eri maakuntien liikennehankkeista analyyttiseksi tutkimukseksi siitä, missä todella tarvittaisiin uusia liikenneinvestointeja?
Keskustelu tästä teemasta kärjistyi kovemmaksi sen jälkeen, kun valtiotalouden tarkastusvirasto moitti liikennehankkeiden päätöksenteon perusteita. Nykyisin liikenneinvestointien perusteet näyttävät muuttuvan hankkeesta toiseen eikä hankkeiden hyöty-kustannussuhteita verrata keskenään. Jos ei ole oikeissa pöydissä, oman maakunnan hankkeille ei tipu kuin murusia.
Räikein esimerkki löydettiin Huutokosken ja Savonlinnan välisen rautatieosuuden kunnostuksesta, joka maksoi 42 miljoonaa euroa. Radalla kulkee pari junaa viikossa. Samalla rahalla olisi tehty jo ihmeitä vaikka Tampereen kaupunkiseudun lähiliikenteessä.
Pirkanmaa on siinä suhteessa hyvässä paikassa, että useimmiten meidän liikennehankkeet seuloontuvat jatkoon myös analyyttisten tutkimusten perusteella. Perusta on siten kunnossa. Hankkeiden eteenpäin viemisessä meillä on nykyisin kaksi ongelmakohtaa. Pirkanmaalla ei tällä hetkellä ole ministeriä valtioneuvoston pöydässä ja kotikenttäkin on eri mieltä investointien tärkeydestä.
Liikennehankkeita on vaikea viedä valtakunnassa eteenpäin, mikäli omassa maakunnassa on runsaasti hankkeiden vastaan haraajia ja hidastelijoita. Kaikkea vastustava ryhmittymä on viime aikoina näyttänyt saavan yliotteen keskustelussa ja julkisessa sanassa. Missään tapauksessa ei saa rakentaa rantaväylän tunnelia, lentokenttää tai monitoimihallia. Jokuhan saattaa siitä jopa hyötyä.
Rantaväylän tunnelin vastustajat unohtavat, että samalla rakennetaan Tampereen keskustaan 3000 uutta kotia osittain uusille tamperelaisille. Hankkeen aikana synnytetään yli 8000 työpaikkaa. Jo pelkästään nämä verotulot tuovat investoinnin takaisin kaupunkilaisille muutamassa vuodessa, unohtamatta paljon nykyistä hienompaa koski- ja järvimaisemaa.
Lentokentän uusiminen puolestaan saattaa tuoda puoli miljoonaa uutta turistia Pirkanmaalle ja antaa uusia mahdollisuuksia maakuntamme elinkeinoelämän verkottumiseen maailmalle. Tämäkin kehitystyö saattaa tuoda jonkin euron maakuntamme lompakkoon. Vastaava vaikutus olisi varmasti myös uudella modernilla monitoimihallilla. Sen innoittamina myös Ilves ja Tappara saattavat olla pitkästä aikaa Suomen mestareita.
Ilokseni olen havainnut Pirkanmaalla myös kehittämismyönteistä liikettä. Poliittisten tuuliviirien lisäksi meillä on myös suoraselkäistä porukkaa, jotka uskovat tulevaisuuteen jopa hiukan riskiä ottaen. Tampereen kaupunkiseudun kuntajohtajat tekivät muutama viikko sitten päätöksen, että Tampere-Pirkkalan kakkosterminaalin rakentamiseen osallistutaan kolmasosalla. Nyt pallo on valtiolla ja Finavialla ja tähän päätöksen myös kansanedustajilla on sanansa sanottavana.
Muitakin positiivia signaaleja on ilmassa. Aamulehdessä on aivan päätoimittajatasolla puolustettu rantatunneli-hanketta ja aktiivinen ryhmä tekee kovasti työtä myös pääoman saamiseksi kokoon monitoimihallille. Mielestäni analyyttisen keskustelun avulla pirkanmaalaiset on saatava ymmärtämään, että tarvitsemme myös tulevaisuusinvestointeja.
Vaikka valtakunnan tasolla on nyt herätetty kysymys, että pitäisikö liikennehankkeiden poliittisuus lopettaa ja tehdä investointipäätökset tarpeiden mukaan, epäilen että tokkopa se muuttuu vielä seuraavassakin hallituksessa. Siksi Pirkanmaan on pakko saada 1-2 ministeriä seuraavaan hallitukseen. Muuten tämä ihme touhu vaan jatkuu ja jatkuu.
Harri Jaskari
kansanedustaja, kok
RSS
Rekisteriseloste