Tamperelainen yliopistomalli
TAMPERELAINEN YLIOPISTOMALLI
Julkaistu Hervannansanomissa 13.6.2007
Tuore hallitus on nopeasti ryhtynyt toimiin lupaamiensa yhteiskunnallisten arvojen puolesta. Yksi tärkeä arvo on panostaminen sivistykseen ja osaamiseen. Lisäpanostukset esimerkiksi yliopistoille ovat merkittäviä, samoin panostukset perusopetukseen, ammatillisen koulutukseen ja oppisopimukseen.
Mielenkiintoinen uudistus yliopistokentässä on ns. innovaatioyliopistohanke. Pääkaupunkiseudun kolme yliopistoa, teknillinen korkeakoulu, kauppakorkeakoulu ja taideteollinen korkeakoulu, yhdistyvät. Yhdistyvien yliopistojen taustalle syntyy yksityisoikeudellinen säätiö eli myös hallintomalli uudistuu.
Yhdistämiseen on liitetty merkittävä taloudellinen panostus myös valtion taholta. Uuden perustettavan säätiön peruspääoma saattaa olla jopa 700 miljoonaa euroa, josta elinkeinoelämältä tulee arviolta 200 miljoonaa ja valtiolta lähes 0,5 miljardia euroa. Lisäksi uusi huippuyliopisto saa vuosittain omaa rahoitusta valtiolta noin 20 miljoonaa euroa lisää nykytasoon verrattuna.
Innovaatioyliopisto on aiheuttanut vipinää koko yliopistokentässä. Itä-Suomeen on perusteilla liittoyliopisto ja myös Turun yliopistot ovat yhdistymässä. Nämäkin ovat saaneet valtion rahoitusta hankkeilleen. Opetusministeri Sari Sarkomaa on avoimesti puhunut yliopistoreformista tämän hallituskauden aikana.
Tässä vauhdissa on tietysti hyvä kysyä, millainen reformi olisi paras reformi? Nähdäänkö asiat vain siitä suunnasta, että hallinnollinen suuruus ja yliopistojen yhdistäminen on ainoa oikea tie? Löytyykö muita mittareita, kun mietitään mikä on todellinen huippuyliopisto.
Tampereen teknillinen yliopisto on jo nykyiseen varmasti Suomen huippuyliopisto ainakin elinkeinoelämän näkökulmasta. Siellä näkökulma on aina ollut avoin ja ratkaisulähtöinen yhteistyö ulkopuolisen yhteiskunnan kanssa. Esimerkiksi yritykset ovat voineet tuoda tekniset ongelmansa huppututkijoiden ja professoreiden tutkittavaksi – ja monia uusia ratkaisumalleja on löytynyt. Kuitenkaan perustutkimus ei tästä yhteistyöstä ole kärsinyt.
Sen sijaan hallinto on TTY:ssä aina haluttu pitää mahdollisimman notkeana ja joustavana. Hallinto palvelee selvästi tutkimusta. Näin ei aina ole kaikissa Suomen yliopistoista. Siksi kannattaa kysyä, millainen olisi oikea huippuyliopiston suomalainen malli? Nyt yhtenä lähtökohtana on ollut se, että hyvä tulee jos mahdollisimman moni yliopisto yhdistyy ja kerää voimavaransa yhteen. Tämä on varmasti yksi hyvä malli.
Toisiakin näkökulmia on kuitenkin olemassa. Yksi mittari yliopistokentän uudistamisessa pitää olla vahva yhteistyö ulkopuolisen maailman kanssa. Tästä on hyvänä esimerkkinä vaikka TTY:n elinkeinoelämäyhteistyö.
Huhupuheiden mukaan myös Tampereen teknillinen yliopisto suunnittelee säätiön perustamista taustayhteistyökseen. Uskon, että säätiö pystyisi hyvin keräämään rahoitusta suomalaiselta elinkeinoelämältä. Samassa yhteydessä myös valtion olisi panostettava merkittävästi uudistukseen, vastaavassa hengessä kuin pääkaupunkiseudun innovaatioyliopistoon.
Harri Jaskari
kansanedustaja, kok
Pirkanmaa
RSS
Rekisteriseloste