Sähköautoista Suomen menestystuote

Sähköautoista Suomen menestystuote
(Mielipidekirjoitus julkaistu Aamulehdessä 15.11.2010)

Monessa maassa mietitään tällä hetkellä, miltä alalta tulevaisuudessa tulee leipä pöytään. Tuntuu kuitenkin siltä, että Suomessa on jarruvaihde päällä – ei uskalleta edes kunnolla visioida tulevaisuuteen.

Jarrun sijasta Suomessakin on nyt siirryttävä varovaisesta ja riskejä kaihtavasta sopeuttamisesta ja leikkaamisesta rohkeaan käynnistämiseen ja uuden kasvattamiseen.

Olin viime viikolla Kööpenhaminassa puhumassa ja paneelikeskustelijana teemalla Euroopan liikenteen tulevaisuus. Päivien suurin puheenaihe olivat sähköautot. Aktiiviset Euroopan maat ovat jo tekemässä kunnon promootiota, jotta juuri ne olisivat tulevaisuuden ykkösmaita tällä sektorilla.

Iso-Britannia lahjoittaa kaikille sähköauton ostajille 5 000 puntaa. Ruotsi suunnittelee lähes saman suuruista summaa ruotsalaisille ostajille. Tanska on valinnut toisen mallin. Ensimmäiset 100 000 sähköauton ostajaa saavat autonsa verottomasti.

Tanskassahan on maailman korkein autoveron taso eli 180 prosenttia, joten tehovaikutuksen voisi olettaa olevan merkittävä.

Ranskassa Pariisissa on menossa mielenkiintoinen kokeilu. Kaupungissa on sähköautoklubi, johon voi liittyä. Käytössä on kaikkiaan 4 000 sähköautoa 1 400 eri noutopisteessä – valmiiksi ladattuna. Kun tarvitset autoa, siitä vain lähimmälle noutopaikalle hakemaan itselleen sähköauto. Käytön jälkeen palautus jollekin palautuspisteelle. Kätevää ja ympäristöystävällistä.

Muutamissa Euroopan maissa suunnitellaan, että sähköautoille ei ole parkkimaksua kaupungin keskusta-alueella. Toisissa maissa teknologia ei ole sähköautoriippuvainen, vaan mitä vähemmän päästöjä, sitä vähemmän veroja.

Suomikin on pyrkimässä tällaiseen malliin.Muutamat maat miettivät, että autot myydään ensin ilman akkuja ja akut vuokrataan erikseen. Ranskassa akun kuukausivuokra on 80 euroa.

Keskustelussa kysyin brittikollegalta ja alan brittiläiseltä professorilta, miksi Britannia haluaa pilottimaaksi eikä seurailijaksi sähköautojen osalta. Vastaus oli selkeä. Saarivaltakunnassa tehdään tällä hetkellä 2,3 miljoonaa polttomoottoria vuodessa ja tämä trendi on varmasti aleneva. Maa haluaa olla sähköautojen ykkösvalmistaja maailmassa.Samanlaisia vastauksia aidosta halusta olla edelläkävijä sain kollegoilta Tanskasta ja Ruotsista.

Uskon, että sähköautojen jonkinasteinen läpimurto on edessä muutaman vuoden kuluessa. Mutta mitä Suomi tekee? Meillä olisi kaikki mahdollisuudet olla sähköautojen pilottimaa. Maaperässä on litiumia, akkutehdas Varkaudessa suunnittelee entistä tehokkaampia akkuja ja Uudessakaupungissa on jo autotehdas valmiina.

Tampereellakin on vahvaa osaamista. Juttelin viime viikolla Fortumin johdon kanssa. Heillä on valmiina pikalaturi, jolla akku “tankataan” kymmenessä minuutissa. Tavoitteena on jo lähitulevaisuudessa, että akku ladataan yhtä nopeasti kuin bensatankilla kävisit.

Lataamisen suhteen Suomella on toinenkin etulyöntiasema. Eri puolilla maata on jo valmiina 1,8 miljoonaa latauspistoketta. Vastaavaa verkostoa ei muualla ole. Suomen teollisuushistoriasta löytyy esimerkkejä avarakatseisuudesta. Nokiakaan ei olisi aikoinaan ponnistanut markkinoille ilman laajaa yhteistä suomalaista ponnistusta.

Ympäristöystävällisistä tuotteista ja niihin liittyvästä teknologiasta on mahdollista kehittää Suomen uusia vientituotteita. Pitäisikö meidän panostaa nyt tosissamme esimerkiksi sähköautoihin?

Harri Jaskari
kansanedustaja (kok)

Tämäkin sivusto käyttää Kampanjamanageria.