Säätiöyliopisto ja julkisoikeudellinen yliopisto – mitä eroja, mitä yhteistä?
SÄÄTIÖYLIOPISTO JA JULKISOIKEUDELLINEN YLIOPISTO – MITÄ EROJA, MITÄ YHTEISTÄ?
Kolumni Tampereen Suomalaisen klubin lehdessä
Yliopistouudistuksen perimmäisenä tarkoituksena on yliopistojen oman päätösvallan lisääminen ja korkeimman tutkimuksen ja opetuksen resurssien turvaaminen. Yliopistoille annetaan aiempaa paremmat mahdollisuudet kilpailla laadulla ja resursseilla maailman huippuyliopistojen kanssa.
Uuden lain myötä yliopistoista on muodostunut itsenäisiä oikeushenkilöitä, jotka pystyvät vanhaa järjestelmää paremmin reagoimaan oman tutkimuksen ja opetuksen tarpeisiin ja yhteiskunnan odotuksiin. Oma varallisuus antaa mahdollisuuksia resurssien suuntaamiseen ja uusi itsenäisempi henkilöstöpolitiikka mahdollistaa nykyistä joustavamman osaajien rekrytoinnin.
Eduskunnan peruslakivaliokunnan esittämien muutosten seurauksena säätiö- ja julkisoikeudellisten yliopistojen asema samankaltaistui uudistuksen loppuvaiheessa. Säätiöyliopistot eroavat kuitenkin kolmessa asiassa merkittävästi julkisoikeudellisista yliopistoista.
Ensinnäkin säätiöyliopistoissa voi olla kokonaisuudessaan yliopistojen ulkopuolisista koostuva hallitus. Tampereen teknillisen yliopiston ja Aalto-yliopiston ensimmäiset hallitukset koostuvatkin ulkopuolisista asiantuntijoista.
Toiseksi säätiölaki antaa säätiöyliopistoille julkisoikeudellisia yliopistoja joustavamman mahdollisuuden organisoida yliopiston- johto- ja hallintorakenteet siten, että tutkimus-, opetus- ja muut tehtävät pystytään hoitamaan mahdollisimman tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti.
Kolmanneksi säätiöyliopistojen peruspääoma ja siten taloudelliset mahdollisuudet näyttävät muodostuvat julkisoikeudellisia yliopistoja paremmiksi. Aalto-yliopiston tavoitteena on kerätä pääomaa yksityisiltä tahoilta 200 miljoonaa euroa. Tavoitteen saavuttamisen jälkeen valtio on sitoutunut rahoittamaan yliopistoa 500 miljoonalla eurolla (kahden suhde viiteen).
Tampereen teknillisen yliopiston yksityisen pääoman keräystavoite on 50 miljoonaa euroa. Vastaavan sitoumuksen mukaisesti valtio on lupautunut rahoittamaan tamperelaista yliopistoa 125 miljoonalla eurolla. Tampereen teknillisen yliopiston ja Aalto-yliopiston uskotaankin kannustavan toisiaan rakentavassa hengessä ja hyvässä kilvoittelussa kohti kansainvälistä kärkeä.
Julkisoikeudellisilla yliopistoilla on samat mahdollisuudet kerätä rahoitusta yksityisiltä tahoilta – ja valtion on luvannut tulla omalla vastaavalla rahoitusosuudellaan mukaan kuin säätiöyliopistoissa. Samaa innostusta yksityisen pääoman keräämiseksi julkisoikeudellisilla yliopistoilla ei ole kuitenkaan ollut ja keräystavoitteet ovat jäämässä paljon säätiöyliopistoja vaatimattomimmiksi.
Harri Jaskari
RSS
Rekisteriseloste