Pirkanmaan seuraavat menestysaskeleet

PIRKANMAAN SEURAAVAT MENESTYSASKELEET
(Tampereen Suomalainen Klubi, klubilehti 2/2010)

Pirkanmaa on viime vuosikymmeninä pystynyt menestymään, koska meillä on ollut yhteinen strategia, vahva tahto ja kyky yhteistyöhön. Tuloksia on syntynyt. Vielä muutama vuosikymmen sitten Turun ja Tampereen väkiluvut kasvoivat rinta rinnan, mutta nykyisin Tampereella on jo 40 000 asukasta enemmän kuin Turussa. Usein Turun hitaampaa väkiluvun kasvua perustellaan yhteistyön puutteella alueen sisällä.

Meillä on ollut myös uskallusta tarttua uusiin asioihin. Juuri 50 vuotta täyttänyt Tampereen yliopisto saatiin Tampereelle 1960-luvulla ainoastaan määrätietoisen edunvalvonnan tuloksena. Ratkaisevassa äänestyksessä kokouksen puheenjohtajan ääni ratkaisi yhteiskunnallisen korkeakoulun siirron Helsingistä Tampereelle.

Samanaikaisesti kuusikymmenluvulla esimerkiksi Pori ei halunnut yliopistoa kaupunkiinsa ja tulokset ovat nähtävissä. Tampere ja Pirkanmaa olisivat aivan jotain muuta ilman Tampereen yliopistoa ja muutamaa vuotta myöhemmin perustettua Tampereen teknillistä yliopistoa.

Mitä sitten ovat ne tulevaisuuden suuret asiat, joihin on tarrauduttava kiinni jo tänään? Suuria megatrendejä ovat aito maapalloistuminen, ilmastonmuutos ja ympäristökysymykset. Nykyinen globaali business edellyttää hyvää saavutettavuutta, miellyttävää ja reilua yritysilmastoa mistä ponnistaa, hyvää ja virikkeellistä asumisympäristöä, puhdasta luontoa ja mahdollisuuksia huippukoulutukseen.

Mikä olisi nyt suuri Pirkanmaan tarina, joka yhdistäisi maakuntamme globaaleihin ajankohtaisiin painopisteisiin? Vahvan koulutuksen ja erinomaisen elinympäristön lisäksi tarvitsemme koko ajan parempaa saavutettavuutta. Pirkanmaalta on päästävä maailmalle ja maailmalta meille – siinä lähivuosien yksi merkittävimmistä missioista.

Seuraavaan hallitusohjelmaa olisi tärkeä saada kirjaus, että neljän vuoden sisällä junalla pääsee tunnissa Tampereelta Helsinkiin ja toivottavasti vielä nopeammin takaisin Tampereelle. Nykyisin yli 5000 pirkanmaalaisen pääkaupunkiseudulle suuntautuva päivittäinen työmatka lyhenisi yli tunnin. Samalla Pirkanmaa kiinnittyisi yhä kiinteämmin pääkaupunkiseudun kasvun imuun. Uskon, että Suomen ensimmäiseen luotijunahankkeeseen saadaan mukaan myös pääkaupunkiseudun ja Kanta-Hämeen toimijat.

Toiseksi voisimme integroida lähes koko Pirkanmaan Tampereen kaupunkiseudun positiiviseen kehitykseen nopeiden raideliikenneyhteyksien avulla. Pirkanmaa olisi aivan ideaali paikka tehdä raideliikenteessä asioita uudella tavalla koko Suomessa. Länteen raiteet saavuttavat nopeasti Nokian ja Sastamalan, pohjoiseen Ylöjärven ja siitä eteenpäin aina Parkanoon saakka, itään Kangasalan, Oriveden ja Mänttä-Vilppulan ja etelään Lempäälän ja Akaan. Muut Pirkanmaan kunnat voisivat liittyä logistiseen ketjuun hyvien tieyhteyksien avulla.

Kolmanneksi meidän on pidettävä huolta lentoliikenteestämme. Mikäli valtio ottaa rahapulassaan ja poliittisissa valinnoissaan lentokentän osalta takakenoa, meidän on otettava vahva etukeno.  Ehdotankin, että toimimme samalla tavalla kuin aikanaan lentokentän ykkösterminaalin osalta. Pirkanmaa päättää korjata kakkosterminaalin säädylliseen kuntoon yhdessä Finnavian kanssa ja vaadimme rahat valtiolta jälkikäteen.

Maakuntamme kehittäminen on yhteinen asia ja nyt kysytään taas yhtenäisyyden perään. Kukaan ei voi tässä yhteydessä jäädä sivustaseuraajan rooliin. On paljon helpompi ajaa hankkeita eteenpäin eduskunnassa, mikäli voi sanoa, että kotimaakunnassa asiaan uskotaan yhtenäisesti – ja ollaan myös itse valmiita siihen panostamaan.

Harri Jaskari
kansanedustaja

Tämäkin sivusto käyttää Kampanjamanageria.