Oikorata Pirkanmaan vaatimuslistalle
Oikorata Pirkanmaan vaatimuslistalle
Mielipidekirjoitus julkaistu Aamulehdessä 4.5.2010
Hallitusohjelman kirjoitustyö alkoi – Onko Pirkanmaa valmis?
Viime viikkoina on runsaasti keskusteltu siitä, miten Pirkanmaa hoitaa kansallisen edunvalvonnan. Tehokas edunvalvonta edellyttää sekä hyviä henkilöitä että perusteltavissa olevia edunvalvontakohteita. Tieto ja ennen kaikkea oikea-aikainen tieto on valtaa. Nyt olisi taas edunvalvonnan paikka. Seuraavan hallituksen hallitusohjelmaa kirjoitetaan jo kiivaasti.
Olemmeko valmiit vahvoihin edunvalvontahankkeisiin? Mielestäni emme. Olemme edelleeen liian hajanainen joukko, joka ajaa usein liian pieniä hankkeita toteutukseen – ilman suurta tarinaa niiden ympärillä. Pienetkin hankkeet voivat mennä paremmin läpi, mikäli kaikki näkevät, miten eri osaset loksahtavat paikoilleen suuressa tarinassa.
Hyvä esimerkki suuresta tarinasta on ollut viime vuosina paljon esillä ollut E18 valtatie Turusta Pietariin. Asian eteenpäin viemisestä ovat puhuneet poliitikot, elinkeinoelämän edustajat, ammattiyhdistysliike, yksittäiset ihmiset ja media. Tarinasta on vähitellen tullut todellisuutta ja sitä on ollut mahdotonta ohittaa poliittisessa päätöksenteossa. Tarinan mukaan Suomi tarvitsee merkittävää valtaväylää nopeasti kasvaville Venäjän markkinoille. Tämä tarina on toteutumassa.
Nykyisin suuri tarina on pääkaupunkiseudun saaminen kansainvälisesti kilpailukykyisten kaupunkiseutujen joukkoon. Tämä tavoite on varmasti oleellinen koko Suomen kannalta, sitä ei käy kiistäminen. Sen ympärille on kuitenkin syntynyt runsaasti konkreettisia hankkeita: Vuosaaren satama, Jätkäsaaren modernit asuinalueet, länsimetro, Helsinki-Vantaan lentoaseman kehittäminen, Marjarata – nämä vain muutamia mainitakseni.
Mikä olisi suuri Pirkanmaan tarina, joka yhdistäisi maakuntamme globaaleihin ajankohtaisiin painopisteisiin (ilmastonmuutos, luovuus ja ympäristömyötäisyys). Uskoisin, että se voisi olla lähes koko Pirkanmaan yhdistävä nopea raideliikenne, joka lähentää kaikki Pirkanmaan osia toisiinsa. Ajatusmallina voisi olla puolessa tunnissa Tampereelle, tunnissa Helsinkiin ja parissa tunnissa Eurooppaan.
Pirkanmaa olisi aivan ideaali paikka tehdä raideliikenteessä asioita uudella tavalla koko Suomessa. Länteen raiteet saavuttavat nopeasti Nokian ja Sastamalan, pohjoiseen Ylöjärven ja Hämeenkyrön aina Parkanoon saakka, itään Kangasalan, Oriveden ja Mänttä-Vilppulan ja etelään Lempäälän ja Akaan. Muut Pirkanmaan kunnat voisivat liittyä logistiseen ketjuun hyvien tieyhteyksien avulla.
Sinänsä hyvässä, uunituoreessa Tampereen kaupunkiseudun rakennesuunnitelmassa sanotaan, että tavoitteemme on Tampereen läntinen oikorata 2030-luvulla. Emme kyllä saa sitä aikaisemmin, mikäli emme sitä edes tavoittele. Mielestäni nyt pitää vaatia heti oikorataa valtiolta ja lujalla painostuksella. Se vaikuttaisi heti koko kaupunkiseudun rakennesuunnitteluun ja laajemmin Pirkanmaan kehittymiseen.
Raidekapasiteetin vapautuminen mahdollistaisi maakunnan tasoisen lähijunaliikenteen toteuttamisen. Samalla Tampere-Pirkkalan ja Helsinki-Vantaan lentokentät saisivat suoran raideliikenneyhteyden. Uuden nopeat joukkoliikennekäytävät uudistaisivat kaavoitusperiaatteita. Tampereen kaupunkiseutu on suunnitellut kasvavansa 90 000 asukkaalla kahdessa vuosikymmenessä.
Nyt on luovan lobbauksen aika. Lobbausta helpottaisi esimerkiksi se, että pyydettäisiin rakennusliikkeiltä tarjouksia siitä, montako kilometriä oikorataa he olisivat valmiita vetämään vastikkeeksi siitä, että Tampereen ratapihasta tehtäisiin korkeatasoinen asumis- ja toimistorakennusten vyöhyke. Siitä voisi järjestää vaikka arkkitehtikilpailun. Paras voittakoon ja samalla tulisi monta kilometriä uutta oikorataa. Valtiolta puolestaan vaadittaisiin loppuradan rakentamista samassa tahdissa.
Lobbausta tukisi myös se, että kaikki Pirkanmaan kunnat olisivat mukana hankkeissa. Kunnat voisivat panostaa junalaitureihin, parkkipaikkoihin ja asuntojen kaavoitukseen siten, että ihmisten olisi helppo kulkea myös joukkoliikenteen avulla. On paljon helpompi ajaa hankkeita eteenpäin eduskunnassa, mikäli voi sanoa, että kotimaakunnassa asiaan uskotaan yhtenäisesti – ja ollaan myös itse valmiita siihen panostamaan.
Harri Jaskari
kansanedustaja, kok
RSS
Rekisteriseloste