Myllerrysten maailma – vakauden Suomi
MYLLERRYSTEN MAAILMA – VAKAUDEN SUOMI
Talouden maailma on joutunut myllerrykseen ja Suomessa odotamme, millaiset aallot leviävät omaan maahamme. Eri talouden osa-alueilla, erityisesti pankkisektorilla on vakuutettu, että suomalaiset yritykset eivät suoraan ole joutuneet kärsimään USA:n pankkikriisistä. Vakuutusyhtiöiden merentakaiset konkurssit eivät ole vielä herättäneet laajempaa keskustelua suomalaisten vakuutusyhtiöiden taloudellisista yhteyksistä uuden mantereen vakuutusjätteihin. Pankkipuolella tosin jo keskustellaan mahdollisuudesta yksipuolisiin koronnostoihin poikkeustilanteissa.
Kieltämättä Suomen tilanne on nyt huomattavasti parempi kuin edellisen syvän laman aattona, 1980-luvun lopulla. Yritysten taseet ovat vahvempia ja tällä viikolla pääministeri toivoikin, että vahvoja taseita käytettäisiin pitämällä ihmiset töissä, mikäli heikommat ajat koittavat. Suomen valtiontalous on Euroopan toiseksi vahvin Luxenburgin jälkeen ja siksi maksamme alempia korkoja kuin useimmat kilpailijamaamme. Tosin valtion korkomenot ovat vieläkin 2,4 miljardia euroa vuodessa ja niille rahoille olisi muutakin käyttöä.
Metsäteollisuuden myllerrykset alkoivat jo aikaisemmin. Trendinomainen paperin kulutuksen kasvu on hidastunut ja nykyisessä maailmassa Suomessa tehtävien metsäteollisuuden tuotteiden menekki on vielä hitaammasta päästä. Suomalaisen metsäteollisuuden erityinen vahvuus paino- ja kirjoituspaperien tuottajana alkoi kääntyä ongelmaksi 2000-luvun alkuvuosina näiden tuoteryhmien kasvun pysähtyessä Euroopassa ja alentuessa Yhdysvalloissa.
Samalla uuden maat nousivat kilpailijaksi raaka-aineiden osalta. Kestävää paperia opittiin tekemään nopeakasvuisesta lyhytkuituisesta puusta, joten pohjoinen puu menetti luontaisen kilpailuetunsa. Brasiliassa raaka-aine kasvaa seitsemässä vuodessa, kun meillä kasvukausi on kymmenkertainen. Nopeimmin kasvavat markkinat ovat vielä samoilla alueilla.
Nyt ei kuitenkaan ruikuttaminen auta, vaan on tehtävä uutta kilpailukykyä. Tosiasia on, että suomen metsäteollisuus ei enää voi palata perinteisten tuotteiden tuotannossa 2000-luvun ensimmäisten vuosien tasolle. Kävin alkuviikosta Metsäteollisuus ry:n vieraana ja siellä usko suomalaisen metsäteollisuuden uuteen nousuun on kova. Uusi nousu lähtee kuitenkin vähitellen uusien tuotteiden myötä. Mikäli tehtaita suljetaan, että voi heti odottaa samanlaisella volyymilla lähteviä uusia tuoteryhmiä.
Mitkä ovat sitten metsäsektorin mahdolliset tulevaisuuspolut? Informaatio- ja tietoliikenteen sekä bio- ja nanoteknologian nopea kehittyminen mahdollistaa uusien älykkäiden puu- ja kuitutuotteiden kehittämisen. Samoin puun uusia käyttömahdollisuuksia tulee tutkia. Viimeisemmät tutkimukset ovat myös osoittaneet, että suomalaisesta metsästä voi kerätä raaka-aineet sekä puuperäiseen energian tuotantoon että metsäteollisuuden tarpeisiin, ilman että ne syrjivät toisiaan.
Uusi metsäteollisuuden näkymä voi olla myös puuta monipuolisesti hyödyntävä biojalostamo. Tulevaisuuden biojalostamo erottaa puusta nykytuotteiden lisäksi materiaaleja, kemikaaleja ja energiatuotteita, mikä puolestaan luo uutta liiketoimintaa.
Metsäteollisuuteen on tullut uuden luovuuden aika. Toivottavasti kaikki nykyiset metsäammattilaiset ovat siinä mukana.
Harri Jaskari
kansanedustaja
Pirkanmaa
RSS
Rekisteriseloste