Linjalla..
SIIRRYTÄÄNKÖ ASIALINJALLE? Kesäkuu 2006
Viimeiset viikot ovat olleet mielenkiintoista poliittista peliä asiakysymysten ympärillä. Erityisesti Keskusta on vaatinut, että jokaisen puolueen on kerrottava etukäteen omat tavoitteensa ennen eduskuntavaaleja. Olemme täysin samaa mieltä ja Kokoomus onkin kertonut jo monen teeman osalta omat käsityksensä. Nyt olisi myös Keskustan aika kertoa omista tavoitteistaan.
Toiseksi SDP on syyttänyt, että Kokoomus pelaa mielikuvilla eikä kerro todellisia asiatavoitteitaan. Esimerkiksi Pia Viitanen syytti puheenjohtajaamme Jyrki Kataista siitä, että hän ei puoluekokouksen linjapuheessaan korostanut riittävästi ympäristökysymyksiä.
Arvoisa Pia Viitanen, puuttuihan Kataisen puheesta myös analyysi Turkin EU-tilanteesta, maankäyttö- ja rakennuslain koukeroista, parisuhdelaista ja yritysverotuksen poisto-oikeuksista. Katainen ei varmasti halunnut pitää yli kuusituntista puhetta, varsinkin kun hän esitteli vain muutamaa viikkoa aikaisemmin Turun sanomissa ja MTV3:n kolumnissaan Kokoomuksen ympäristökannanottoja.
Ja missä ovat SDP:n selkeät kannanotot? Verotus on tästä hyvä esimerkki. Ensin puheenjohtaja Heinäluoma on moneen otteeseen todennut, että verotusta ei pidä Suomessa alentaa, koska se tuhoaa hyvinvointivaltion. Vähän aikaa sitten Heinäluoma oli sitä mieltä, että maltilliset veronkevennykset ovat paikallaan. Viimeksi hän ilmoitti, että verokantoja ei ole hyvä kertoa ennen kuin eduskuntavaalit on käyty. Ota nyt sitten tästä selvää.
Mitä Kokoomus on sitten viime viikkoina linjannut? Puoluekokouksessa esitetyt neljä kannanottoa kuvaavat hyvin puolueemme tuoreimpia linjauksia. Energia- ja ympäristökannanotossa linjataan, että Suomen energiariippuvuus ei saa enää lisääntyä ja että edullisemman energia saanti on turvattava suomalaisille. Nykyisin ihmiset käyttävät vuotuisesti käyttämään enemmän energiamenoihinsa kuin ruokaan. Perusvoiman rinnalla on panostettava voimakkaasti uusiutuviin energialähteisiin ja hajautettuun energiatuotantoon.
Ympäristöystävällisemmän liikenteen osalta Kokoomuksen mielestä on selvitettävä ajoneuvojen dieselverosta luopumista, autoveron laskua ja painopisteen siirtämistä ajoneuvoveroon, joka porrastetaan polttoaineen kulutuksen ja päästöjen perusteella. Suomen on kuljettava kärjessä myös liikenteen biopolttoaineiden kehittämisessä ja Suomen tavoitteissa tulisi olla myös Euroopan vihrein joukkoliikenne.
Seniorikannanotto jatkaa samaa konkreettisten ehdotusten linjaa. Millään tulotasolla eläkeläisten verotus ei saa olla korkeampi kuin palkansaajien. Nyt korkeamman verotuksen piirissä on 175000 eläkeläistä. Toisena ehdotuksena on eläkkeensaajien hoitotuen korottaminen. Myös lisäämällä resursseja kotipalveluun ja vanhustyötä tekeville järjestöille ehkäistään vanhusten syrjäytymistä ja yksinäisyyttä. Samoin omaishoitajien jaksamista on tuettava nostamalla vapaaoikeus kahdesta päivästä neljään kuukaudessa.
Ohessa on vasta muutamia esimerkkejä Kokoomuksen viimeviikkoisista kannanotoista. Positiiviista tukeakin löytyy, kiirehtihän RKP:n tuore puheenjohtaja Stefan Wallin jo toistamaan ehdotuksen dieselverosta luopumisesta. Hyvä Steffi. Toiseksi vihreiden Tarja Cronberg on kokoomuksen kannanoton kanssa samaa mieltä siinä, että metsäteollisuudella on tulevaisuus myös uusiutuvan energian tuottajana. Hyvä Tarja. Pyydän nyt kohteliaimmin, voisivatko Keskusta ja SDP esittää näkemyksensä Kokoomuksen avauksista ja valottaa myös hieman omia kantojaan.
Harri Jaskari
puoluesihteeri
RSS
Rekisteriseloste