Kunnille omat menokehykset

KUNNILLE OMAT MENOKEHYKSET
Yle Tampereenradion nettikolumni 12.2.2010

Suomessa harvasta asiasta vallitsee niin laaja yhteisymmärrys kuin hyvinvointiyhteiskunnan varjelemista. Suuri kysymys sen sijaan on, miten tämä varjeleminen onnistuu. Valitettavan monet eivät vielä ymmärrä, että nyt laman ja rakenteellisen muutosten aikana on tosi kyseessä – hyvinvointiyhteiskunta ei synny vaatimalla hyvinvointiyhteiskuntaa. Varjelemiseen eivät riitä pienet korjaavat toimet – on tartuttava aidosti härkää sarvista.

Julkisen talouden luvut ovat tällä hetkellä karmaisevaa luettavaa. Olemme noin 12 miljardia euroa miinuksella kestävästä kehitysurasta. Seuraavien vuosien aikana on löydettävä vuosittain vähintään 1,5 miljardin säästöt tai lisätuotot. Laman lisäksi olemme rakenteellisessa kurimuksessa. Kahdessa vuosikymmenessä yli 65-vuotiaiden osuus verrattuna työikäiseen väestöön kohoaa maassamme 25 prosentista 43 prosenttiin. Mikäli mennään nykyuralla, tämä merkitsisi kunnallisverotuksessa 7 prosenttiyksikön korotustarvetta jo lähivuosina.

Piipertämisen sijasta tarvitaan radikaaleja toimia – ja heti. Kaikkien on tajuttava, että hyvinvointi syntyy työstä ja yrittämisestä, ja Suomen kaltaisella maalla erityisesti viennistä. Vahvalla vientiteollisuudella maamme on rikastunut ja samalla viennillä vauraus pystytään säilyttämään. On siten tarkalla korvalla myös poliitikkojen kuunneltava, mitä vientimme kantavat voimat meiltä edellyttävät.

Olli Kivinen sanoi viime viikon Helsingin Sanomien kolumnissaan viisaasti (HS 9.2). Kun talousnousu piristyy, kamppailu energiavaroista kärjistyy. Suuret maat varmistelevat itselleen vahvoja asemia energiakamppailussa. Vauhdin kiihtyminen tekee selväksi, että omavaraiset maat ovat vahvoilla. Keväällä ydinvoimapäätöksistä äänestäessä päätämme silloin myös hyvinvointivaltiosta (ainoa energian tuotantomuoto, joka ei ole vaatinut valtion tukea). Katsotaan sitten, kuka äänestää tulevan hyvinvoinnin puolesta.

Yrittäjyyskin on näyttänyt viime aikoina olleet poliitikkojen suojeluksessa lähinnä korulauseissa – vaikka seuraavassa lauseessa on jo haluttu heikentää yrittäjyyden edellytyksiä. Puheet osinko- ja pääomaverotuksen voimakkaasta kiristämisestä osuvat pahasti nilkkaan niitä, jotka samalla haluavat lisää työtä Suomeen. Suosittelisin kaikille poliitikoille myös yrittäjyyttä – siinä alkaisi puheiden sävy muuttua.

Uuden luomisen lisäksi todella suuri kysymys on säästäväisyys yhteiskunnassa. Mitä aiemmassa vaiheessa, mitä paremmin harkiten ja mitä suuremman yksimielisyyden vallitessa julkisen talouden kestävyysongelmaan puututaan, sitä parempia keinoja voidaan löytää. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että menojen kasvu on sopeutettava realistiselle, tulojen kasvua vastaavalle uralle.

Nykyiseen lamaan asti valtio on pystynyt pitämään menonsa suhteellisen hyvin kurissa erillisen menokehysjärjestelmän avulla. Nämä ovat olleet käytössä Suomessa 1990-luvun alkupuoliskolta lähtien. Pitäisikö kuntien määritellä samalla tavalla omat menokehyksensä? Tämä tietysti edellyttäisi sitä, että eduskunta ei aina olisi vaatimassa jotain uutta palvelun tuottamista kunnilta – ainakaan ilman, että jostain toisesta palvelusta luovuttaisiin.

Kuntien menokehysvaatimuksesta tulee tietysti kova huuto. Nytkään ei pystytä järjestämään kaikkia tarpeellisia palveluja. Samalla voi kuitenkin kysyä, miksi esimerkiksi hyvinvointipalvelujen tuottavuus on ollut koko 2000-luvun negatiivinen. Valtiovarainministeriön arvion mukaan jos työn tuottavuutta ei pystytä lisäämään, kuntien henkilöstötarve tulee lähivuosina vastaamaan vähintään puolta työmarkkinoille tulevista kaikista uusista tarjokkaista.

Voisiko Pirkanmaa olla pilottina uudella tavalla tuotetuissa hyvinvointipalveluissa? Nyt me olemme jumittuneet keskustelemaan Koukkuniemen johtamisongelmista ja emme näe metsää puilta. Kävin kaksi viikkoa sitten vapaaehtoistyössä Koukkuniemen dementiaosastolla ja voin vakuuttaa, että siellä työtä tekevät hoitajat olivat aivan huippuja. Hoitotyötä tehtiin suurella sydämellä ja vakuuttavalla ammattitaidolla. Tuottavuusongelmat ovat jossain taustabyrokratian rattaissa, eivät hoitajatasolla.

Kysyin osaston sairaan- ja lähihoitajilta, olisitteko te valmis kokeilemaan uusia malleja potilaiden hoidossa? Olisitteko esimerkiksi kiinnostuneita tekemään yhteisen dementiakodin vaikka yksityisten saman alan palvelutuottajien kanssa. Tässä kodissa verrattaisiin kaikkien palvelua järjestävien hyviä toimintatapoja ja otettaisiin oppia toisiltaan. Kaikki olisivat samalla puolen pöytää. Vastaus oli kyllä. Tuli aivan selväksi, että tahtoa olla luova, ottaa oppia ja uudistua löytyy varsinaisessa hoitotyössä. Estävätkö ideologiset esteet uusien luovien ideoiden kehittelyn ja toteuttamisen poliittisella tasolla.

Harri Jaskari
kansanedustaja (kok).