Kokoomus rakentaa
KOKOOMUS RAKENTAA – EI SYYLLISTÄ Syyskuu 2006
Viime päivinä Kokoomus on ollut muiden pääpuolueiden syyttelyn kohteena. Viime viikonloppuna SDP:n Puoluesihteeri Maarit Feldt-Ranta syytti Kokoomusta talousosaamisen puutteesta, poliittisen linjan hämäryydestä ja liiallisista verolupauksista. Viikkoa aikaisemmin Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhosen vihjaili sanomalehti Kalevassa että kokoomus ei kannata yhteistyötä työmarkkinajärjestöjen ja kritisoi myös kokoomusta eläkeläispolitiikasta.
Kokoomuksen strategiana ei ole – eikä tule olemaan – muiden puolueiden syyllistäminen. Pahinta myös politiikassa on populismi, muiden syyttely ja ihmisten pelottelu. Sellaisella politiikalla ei luoda mitään uutta – saati sitten rakenneta tulevaisuuden hyvinvointia. Juuri ennen vaaleja jokaisen puolueen nimenomaan olisi syytä kertoa avoimesti ja selkeästi suomalaisille, minkälaista Suomea puolue haluaa rakentaa ja millä keinoilla.
Esimerkiksi veropolitiikassa kokoomuksen tavoitteena on se, että talouteen luodaan koko ajan uutta liikkumavaraa aktiivisilla toimenpiteillä – eikä vain tyydytä nykytilanteen hyväksymiseen. Mikäli syvimmän laman aikana 1990-luvulla olisi jääty odottelemaan talouden liikkumavaran syntymistä, emme olisi koskaan päässeet siihen tilanteeseen, missä olemme nyt. Tuolloin tehtiin odottelun sijaan rohkeita päätöksiä: luotiin kannustavuutta, uudistettiin verotusta ja panostettiin tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Koko kansakunnan määrätietoisella työllä ja vahvalla poliittisella johtajuudella nostettiin Suomi lamasta.
Kokoomuksen tavoitteena on tuloverotuksen maltillinen keventäminen myös jatkossa. Tämä tuskin on jäänyt epäselväksi kenellekään politiikkaa seuraavalle. Olemme myös halunneet keskustella perintöverotuksen suurimpien epäkohtien poistamisesta. Yritysverotuksen puolella suunniteltu poistouudistus olisi syytä peruuttaa, koska se vain vähentäisi työpaikkoja Suomesta.
Eläkeläisten taloudellisen aseman parantamiseksi olemme tehneet rakentavia ehdotuksia. Esimerkiksi Veronmaksajain Keskusliitto päätyi eläkeläisten verokohtelun osalta aivan samoihin johtopäätöksiin kuin Kokoomus. Monet pienehköä työeläkettä saavat ovat pahasti jääneet väliinputoajaksi verotuksessa. Missään oloissa eläkeläisten verotus ei saisi olla palkansaajia korkeampi. Kokoomuksen esittämä uudistus parantaisi yli puolen miljoonan eläkeläisen asemaa.
Kokoomus haluaa haastaa muutkin puolueet selvästi kertomaan, ovatko ne esimerkiksi verokeskustelussa ja eläkkeensaajien kysymyksissä samoilla linjoilla. Vastaukseksi suomalaisille ei riitä se, että katsotaan ja odotellaan. On saatava aikaan aito keskustelu Suomen tulevista vaihtoehdoista. Kokoomus on omilla kannanotoillaan aktiivisesti halunnut aloittaa laajempaa yhteiskunnallista keskustelua Suomen tulevaisuuden rakennuspalikoista ja valinnoista.
Harri Jaskari
puoluesihteeri
RSS
Rekisteriseloste