Kasvualueita on muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla

Mielipidekirjoitus julkaistu Aamulehdessä 7.12.2010

Marraskuun alussa julkaistiin hallituksen selonteko Suomen metropolipolitiikasta. Pääkaupunkiseudun metropolialue onkin tärkeä koko Suomen kehittymiselle. OECD:n 78 metropolialueen vertailussa Helsinki oli väkiluvultaan sijalla 74, mutta kansantaloudellisesti sijalla seitsemän. Koko maan bruttokansantuotteesta yli 30 prosenttia tehdään pääkaupunkiseudulla.

Maassa on muitakin kasvukeskittymiä, joissa on samankaltaiset haasteet ja mahdollisuudet kuin pääkaupunkiseudulla. Maailmassa on siirrytty valtiotasolta menestyvien kaupunkiseutujen väliseksi kilpailuksi korostaen niiden innovaatiokykyä. Arvioiden mukaan Tampereen kaupunkiseutu kasvaa 90000 asukkaalla ja Turun seutu 45000 asukkaalla vuoteen 2030 mennessä.

Kiistely metropolipolitiikasta on keskittynyt lähinnä pääkaupunkiseudun ja maaseutualueiden väliseen rahanjakoon. Metropolin ja syrjäisempien maaseutualueiden välinen kissanhännänveto julkisesta rahoituksesta uhkaa jättää Suomen muut kasvualueet väliinputoajiksi. Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa emme tätä hyväksy.

Valtion ja pääkaupunkiseudun aiesopimus asunto- ja tonttitarjonnan turvaamisesta tehtiin tällä hallituskaudella. Sopimus mahdollisti valtion käynnistysavustusta 10 000 euroa rakennetulle vuokrahuoneistolle. Tampereen ja Turun kaupunkiseudut ovat tekemässä vastaavaa aiesopimusta. Haluamme samat edut ja valtion konkreettiset instrumentit kuin pääkaupunkiseutu.

Helsinki-Vantaan lentokenttä pyrkii nopeiden junayhteyksien avulla Pietarin kakkoskentäksi. Tampere ja Turku voisivat olla Helsingin kakkoskenttiä ja ottaa osansa myös suorasta kansainvälisestä lentoliikenteestä. Metropoliohjelmassakin kuitenkin mainitaan, että Helsinki-Vantaan lentoaseman kilpailukykyä parannetaan luomalla hyvät yhteydet muualta Suomesta lentoasemalle. Eli vain Helsingin kautta maailmalle.

Nyt on tehtävä usean metropolin politiikkaa. Helsingin, Tampereen ja Turun kaupunkiseudut täydentävät osaamisellaan ja sijainneillaan hyvin toisiaan. Yhdessä olisimme jo merkittävä eurooppalainen metropolialue. Kaupunkiseutujen sisällä on hyvä löytyä omat kehityshankkeensa, mutta uusia tavoitteita tarvitaan myös kaupunkiseutujen välisten yhteyksien osalta. Onneksi moottoritieyhteys pääkaupunkiseudulle molemmilla seuduilla jo on.

Nopeat junayhteydet Suomen kasvualueiden välillä tarvitaan ehdottomasti. Tampereelta ja Turusta pitäisi päästä junalla reilussa tunnissa Helsinkiin (viimeistään vuonna 2015). Samoin olisi tärkeä kehittää uusi strategia myös suomalaiselle lentoliikenteelle. Vanhakantainen ajattelutapa kansainvälisistä yhteyksistä vain Helsingin kautta joutaa romukoppaan. Illaksi kotiin pitäisi toteutua muillekin kuin pääkaupunkiseudun asukkaille.

Harri Jaskari                                                                            Anne-Mari Virolainen
kansanedustaja, kok                                                             kansanedustaja, kok
Tampere                                                                                    Lieto

Tämäkin sivusto käyttää Kampanjamanageria.