Hoitajien palkka on arvovalinta

HOITAJIEN PALKKA ON ARVOVALINTA
Mielipidekirjoitus julkaistu Aamulehdessä 27.8.2007

Olen jo pidemmän aikaa vähän surumielisellämielenkiinnolla seurannut keskustelua tasa-arvotuposta. Monet keskustelijat ovat mielestäni tahallisesti (olisin huolissani, mikäli he eivät olisi ymmärtäneet asiaa) halunneet vesittääkoko hienon hankkeen ja samalla alkaneet etsiäsyyllistä, vaikka merkittäväosasyyllisyys löytyisi peiliin katsomalla.

Musta-Pekka on haluttu vierittäähallitukselle ja sielläerityisesti Kokoomuksen poliitikkojen niskaan. Haluaisin muistuttaa, ettäKokoomuksen kansanedustajien ja ehdokkaiden piiristäkoko hanke sai poliittisesti alkunsa ja ennennäkemättömän tuulen taakseen.

Kokoomuksen ja sitämyötäkoko hallituksen piiristäon myös luvattu, ettävaltiovalta tulee mukaan palkkatalkoisiin, mikäli työmarkkinaosapuolet pystyvät tekemään aidon arvovalinnan ja kohdistamaan enemmän rahaa palkkakuopassa oleville sairaanhoitajille.

Mitänyt sitten oikein on tapahtumassa? Hanke halutaan vesittääja vieläay-pomojen toimesta. Korkeasti koulutetut sairaanhoitajat ovat täydellisessäpalkkakuopassa verrattuna työn vaativuuteen ja yhteiskunnalliseen tärkeyteen, mutta kaikkien pitääsaada samantasoinen palkankorotus.

Muutama päiväsitten Metallityöväen liiton Erkki Vuorenmaa varoitteli poliitiikkoja puuttumasta työmarkkinaosapuolten keskinäisiin asioihin. Vuorenmaan mielestämalli, jossa vain tietyt ryhmät saisivat verovaroista lisärahaa, murentaa työmarkkinajärjestelmän. Sama on ollut kaiku monien muiden ay-pomojen puheissa.

Hyväystävät, kysymys on arvovalinnasta, arvostuksen osoittamisesta yhdelle yhteiskunnan merkittävälle työntekijäjoukolle. Tehkäänyt työmarkkinakentässäse päätös, ettäsairaanhoitajien palkkaan tulee merkittävätasokorotus. Sitten valtiovalta voisi lähteänäihin talkoisiin mukaan.

Nyt olisi eri osapuolten vaan tunnustettava, ettäkaikki eivät vain voi saada kaikkea yhtäaikaa. Siihen ei Suomella eikämillään muullakaan maalla ole varaa. Seuraavalla kerralla arvovalinnan kohteena voisivat olla opettajat, yhteiskunnan tulevaisuuden tekijät ja maamme sivistyksen vaalijat.

Harri Jaskari
Kansanedustaja

Tämäkin sivusto käyttää Kampanjamanageria.