Eväitä uudelle kasvulle ja hyvinvoinnille

Eväitä uudelle kasvulle ja hyvinvoinnille
Aamulehden alakerta 21.8.2009

Suomalaisen elvytyksen keinovalikoima on viime kuukausina ollut aikamoinen. Olemme nopeilla toimilla pystyneet pehmentämään tehokkaasti taantuman pahimpia seurausvaikutuksia.

Kotitalousvähennyksen nosto on luonut uusia työpaikkoja, liikennehankkeet ovat vaikuttaneet välittömästi työllisyyteen, korjausrakentamisen ja uusien rakennushankkeiden tuki on lisännyt rakentamisen volyymia.

Tuki julkisille pääomittajille ja takausmahdollisuudet pankeille ovat ainakin vähän helpottaneet yritysten rahansaantia ja estäneet irtisanomisia.

Valitettavasti työttömyys on kuitenkin lähtenyt nousuun, mutta ilman edelle mainittuja toimenpiteitä työttömyyslukemat olisivat nyt aivan erilaisia.

Nyt on kuitenkin jo aika miettiä uuden kasvun ja hyvinvoinnin matkaeväitä. Lamalääkkeiden ja valtion tukien varaan emme voi jäädä pysyvästi roikkumaan.

1990-luvun alun taantumassakin yksi merkittävä kasvulääke oli yritysverotuksen kokonaisuudistus. Vastaavia radikaaleja uudistuksia tarvitaan nytkin. Suomi on saatava takaisin hyvinvoinnin ykkösmaaksi.

Meidän on Suomessa käännettävä keskustelu veronkorotuksista yhteiskunnan uusiin kannustaviin elementteihin.

Maailmantalouden tai Suomen talouden kasvua ei rakenneta valtion tukipolitiikalla, vaan antamalla kannusteita työlle ja yrittäjyydelle. Maailmassa on lähes seitsemän miljardia ihmistä, joiden tarpeista lähtevä kysyntä on edelleen yhtä suuri kuin vuosi sitten.

Talouden rakenteiden uudistamisessa veropolitiikka on avainasemassa. Meidän on tunnustettava, että Suomen verojärjestelmä ei nykyisin sisällä merkittäviä kasvua ja innovatiivisuutta kannustavia tekijöitä.

Siksi Suomessa onkin vähemmän kasvuhakuisia yrityksiä kuin useimmissa muissa maissa. Tuoreen OECD:n tutkimuksen mukaan osaamisen verotuet ovat tehokkaampia osaamista lisääviä tekijöitä yrityksissä kuin suoran tuet.

Mitkä sitten olisivat uusia radikaaleja rakenteellisia toimenpiteitä yhteiskuntamme uudistamiseksi?

Luokittelisin ne neljään ryhmään. Ensinnäkin työn kannustavuutta pitäisi lisätä kaikissa tuloluokissa. Toiseksi yrittämiseen liittyvää riskinottoa tulisi vähentää. Kolmanneksi tarvitaan toimia, jotka tukevat uusien ideoiden syntymistä. Neljänneksi tarvitaan tukitoimia kasvuhaluisuuden lisäämiseksi.

Uskoakseni näissä toimenpiteissä piilevät Suomen uuden kasvun eväät.

Verotettavan tulon alaraja on nostettava tasolle, jolla pienetkin ansiot riittäisivät turvaamaan toimeentulon.

Kieltämättä tämä uudistus aluksi maksaisi yhteiskunnalle suuren summan menetettyinä verotuloina, mutta samalla se vähentäisi sekä painetta vähimmäisetuuksien käyttöön että korottaisi työllisyysastetta – ja lopulta lisäisi myös verotuloja.

Pienten ansioiden verotuksen keventämisellä on kannustinpolitiikan lisäksi myös toinen puolensa: on kerta kaikkiaan väärin ja epäoikeudenmukaista, että työtä tekevät ihmiset pysyvät köyhinä. Kunnallisverotuksen perusvähennyksen nosto on oikea askel kannustavuuden suuntaan.

Pitemmällä tähtäimellä työn verotusta on kevennettävä myös ansiotulojen ylemmässä päässä ja kaikkien veronmaksajien kohdalla.

Yhdistämällä aluksi kaksi ylintä marginaaliveroprosenttia alempaan valtio menettäisi toista sataa miljoonaa euroa, mutta samalla tukisi osaamiseen perustuvaa kasvua tavalla, joka tuo rahan takaisin kasvavan veropohjan myötä.

Samalla kuilua ylimpien ansiotuloverojen ja pääomatuloverojen välillä kavennetaan tehokkaasti.

Yrittäjiksi ei Suomessa lähdetä, koska riskiä pidetään liian suurena. Saattaa mennä maat ja mannut, ja vielä oma kotikin.

Aloittamisen kynnys madaltuisi ratkaisevasti, mikäli yrittäjä ei menettäisi kaikkea konkurssin sattuessa (niin sanottu henkilökohtainen konkurssimalli).

Samoin yrittäjien sosiaaliturva on vihdoinkin saatava palkansaajien sosiaaliturvan tasolle. Euroopassa uusien yritysten perustamista tuetaan todella aggressiivisin toimenpitein. Esimerkiksi Ranskassa ja Bulgariassa on viiden vuoden verovapaus aloittaville korkean teknologian yrityksille. Tässäkin ideassa voisi olla mallia myös suomalaiseen työkalupakkiin.

Yritysten panostusta osaamiseen ja innovaatioihin voisimme lisätä uusilla veroporkkanoilla. Yli 70 prosentilla OECD:n jäsenmaista on jo verojärjestelmän elementtejä, jotka tukevat innovaatioita sekä tutkimus- ja kehitystoimintaa.

Suomen pitää liittyä näiden eturivin maiden joukkoon omassa verojärjestelmässään. Esimerkiksi tutkimus ja tuotekehityshenkilöstön palkkakustannuksista yritykset voisivat saada ylimääräisen vähennyksen vaikka veronhyvityksen muodossa.

Sama koskee tilanteita, joissa yritys kouluttaa henkilöstöään: sen ei pitäisi missään muodossa olla verottajan hampaissa.

Nykyisin uuteen tutkintoon tähtäävä koulutus tulkitaan useimmiten jatkokoulutukseksi, johon kohdistuvat menot katsotaan vähennyskelvottomiksi elantomenoiksi.

Yritysten kasvu edellyttää sellaisia henkilöitä, jotka ovat valmiita satsaamaan oman osaamisensa valitsemansa yrityksen kasvuponnisteluihin.

Nykyisin Suomessa on jo paljon henkilöitä, jotka ovat tehneet merkittävän uran muiden palveluksessa, mutta haluaisivat vielä kasvattaa ja kehittää omaa yritystä. Osakkaaksi pääseminen on kuitenkin usein liian kallista, ja unelma kariutuu.

Ratkaisu tähän ongelmaan voisi olla Ison-Britannian malli.

Britanniassa yhtiön nykyiset omistajat voivat halutessaan myydä uudelle, vahvaa lisäosaamista yhtiöön tuovalle omistajalle osakkeita käypää arvoa halvemmalla hinnalla. Myyntihinnan ja käyvän hinnan erotuksesta uusi omistaja maksaa vain 10 prosentin veron.

Suomessa verottaja maksattaa heti erotuksen tuloveroasteikon mukaan, jolloin veroprosentiksi saattaa tulla yli 50. Suositan Ison-Britannian mallin ottamista käyttöön myös meillä.

Uusilla aktiivisilla toimenpiteillä Suomi voi olla myös uuden globaalitalouden menestystarina. Nyt on siirryttävä tuumasta toimeen.

Harri Jaskari
Kansanedustaja ja
kaupunginvaltuutettu (kok.)