Eläkekapinasta aitoon keskusteluun
ELÄKEKAPINASTA AITOON KESKUSTELUUN
Mielipidekirjoitus julkaistu aamulehdessä 15.11.08
Kahden viikon sisällä on Aamulehden yleisönosastolla ollut kaksikin artikkelia liittyen eläkkeensaajien kapinaan ja hallituksen petettyihin lupauksiin. Keskustelua eläkeläisten asemasta Suomessa on hyvä käydä, koska eläkeläiset ovat työnsä tehneet ja eläkkeensä ansainneet.
Keskustelun on kuitenkin pitäydyttävä tosiasioissa ja siksi koin velvollisuudekseni korjata muutamia seikkoja. Yrjö Schafeitel (AL 4.11) väitti, että edelleenkään eläkeläisten verotusta ei ole korjattu, vaikka hallitusohjelmassa niin luvataan.
Kokoomus lupasi vaaliohjelmassaan, että eläkeläisten veroaste on kaikilla tulotasoilla enintään palkansaajien tasolla. Siksi vuoden 2008 budjetissa uudistettiin eläketulovähennys, jotta pieni- ja keskituloisten eläkeläisten veroaste laskee enintään palkansaajien tasolle.
Vuoden 2009 budjettiin tehtiin vielä toinen uudistus eläketulovähennykseen tuloveroalennusten vaikutusten kompensoimiseksi. Samalla korjattiin se havaittu epäkohta, että joissakin tapauksissa eläkeläispuolisoilla oli vielä korkeampi verotus kuin työssäkäyvillä.
Pelkän verokortin perusteella ei voi verrata eläkeläisten ja palkansaajien verotusta. Verohallinnon sivuilla lukeekin ”jos lasket paljonko palkasta jää käteen, muista, että palkasta peritään erikseen työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksu laskurin laskeman veroprosentin lisäksi.” Lopputulos on, että eläkeläisten verotus on oikeudenmukaistettu palkansaajien tasolle tai alemmas.
Toinen Kokoomuksen lupaus oli kansaneläkkeen nosto 20 eurolla kuukaudessa. Tämä nosto tehtiin jo tämän vuoden budjetissa. Lisäksi kalleusluokituksen poisto nosti vielä 75 prosentilla eläkeläisistä eläkkeitä toisella 20 eurolla. Lisäksi kansaneläkkeisiin tulee ensi vuoden alusta 4,6 prosentin indeksikorotus.
Väite siitä, että yksikään työeläkeläinen ei korotusta saa, koska kansaneläke on poistettu työeläkkeistä, ei pidä paikkansa. Työeläkettä ja muita korvauksia saa yksinäinen eläkeläinen ansaita 1207 euroa ennen kuin kansaneläkkeen saaminen lakkaa.
Indeksitaistelu on aivan oma lukunsa. Tässä olen tosiasioista samaa mieltä kapinallisten kanssa. Meillä on ollut 14 lihavaa vuotta ja palkansaajien ostovoima on kasvanut eläkeläisiä nopeammin. Tässä asiassa Kokoomus lupasi tarkistaa, kuvaako eläkeläisten indeksikori todellista eläkkeensaajien kulutusta. Pitäisikö korissa esimerkiksi lääkkeiden hintakehitystä painottaa nykyistä enemmän? Indeksikoriasiaa selvitetään nyt SATA-komiteassa ja sieltä on odotettavissa ensimmäisiä tuloksia varmasti talven aikana.
Hallitus on kansaneläkkeiden tasokorotuksella, kalleusluokituksen poistolla ja eläkeläisten veronalennuksilla laittanut kahdessa ensimmäisessä budjetissaan eläkeläisten ostovoiman lisäämiseen jo 683 miljoonaa euroa. Vastaava summa koko viime vaalikaudella oli 95 miljoonaa euroa tarkoittaen käytännössä 5 ja 7 euron tasokorotuksia kansaneläkkeeseen. Aika paljon on siten tapahtunut puolessatoista vuodessa ja uskoakseni hyvään suuntaan.
Harri Jaskari
kansanedustaja, kok
RSS
Rekisteriseloste