Asuntosopimus Tampereenseudulle
TAMPEREEN KAUPUNKISEUDULLE OMA ASUNTOPOLIITTINEN SOPIMUS
Mielipidekirjoitus julkaistu Aamulehdessä 14.2.2008.
Pääkaupunkiseutu on väkimäärältään kasvanut 2000-luvulla lähes 80 000 ihmisillä. Tampereen kaupunkiseutu on ollut kasvuluvultaan hyvänä kakkosena noin 30 000 ihmisellään. Molemmilla alueilla erityisesti ympäristökunnat ovat kasvaneet suhteellisesti keskuskuntia nopeammin.
Sekä Helsinki että Tampereen kasvu on ollut 2000-luvulla noin 13 000 ihmistä. Nämä luvut kertovat paljon alueiden positiivisesta vetovoimasta ja myös samanlaisista haasteista.
Asuntoministeri Jan Vapaavuoren mukaan Suomen alueet voidaan asuntopoliittisesti jakaa karkeasti kolmeen ryhmään. Suurin osa Suomesta on siinä tilanteessa, että asuntojen kysyntä ja tarjonta on tasapainossa. Toisen ryhmän muodostavat voimakkaan muuttotappion alueet. Erityisesti syrjäisissä maaseutukunnissa monet kodit uhkaavat jäädä autioiksi. Kolmannen ryhmän muodostavat ne alueet, jossa asuntopula on muodostunut kasvun esteeksi. Näitä alueita ovat lähinnä pääkaupunkiseutu ja Tampereen kaupunkiseutu.
Pääkaupunkiseutu on nyt tarttunut aktiivisesti asuntopoliittiseen ongelmaan. Greater Helsinki vision mukaan tavoitteena on kasvattaa metropolialueen väkimäärä 1,3 miljoonasta kahteen miljoonaan vuoteen 2050 mennessä. Käytännössä tämä tarkoittaisi koko maan sisäisen muuttoliikkeen imuroimista tulevaisuudessa Helsingin seudulle.
Visioinnin lisäksi pääkaupunkiseutu on ryhtynyt ripeästi käytännön toimiin. Merkittävä uutuus on valtion ja Helsingin seudun kuntien välinen aiesopimus asunto- ja tonttitarjonnan lisäämiseksi. Sopimuksen tavoitteena on voimakkaasti lisätä alueen kohtuuhintaista asuntotuotantoa työvoiman saatavuuden ja elinkeinoelämän kilpailukyvyn turvaamiseksi. Vuosittain pyritään keskimäärin 12000-13000 asunnon rakentamiseen.
Tavoitteet halutaan saavuttaa ottamalla käyttöön parhaita mahdollisia kaavoituskäytäntöjä ja luomalla yhteinen yleiskaava. Sopimuksessa pääkaupunkiseudun kunnat ovat luvanneet lisätä asemakaavoitusta yhdyskuntarakennetta eheyttävällä tavalla. Kaavoitusta tuetaan joukkoliikenneyhteyksiin, erityisesti raideliikenteeseen tukeutuen. Tavoitteena ovat kuitenkin monipuoliset asuntoalueet, jonka takia myös kaavoitettujen omakotitonttien tarjontaa lisätään yhteistuumin.
Määrällisten ja laadullisten tavoitteiden saavuttamista tuetaan 30 prosentin kunnallistekniikka-avustuksilla. Avustukset sidotaan kohtuuhintaisten asuntojen toteutumiseen. Samalla valtio lisää korkotukituotannon valtuuksia Helsingin seudulle. Korkotuen lisäksi otetaan käyttöön käynnistysavustus, jonka suuruus on 10 000 euroa/asunto. Perinteisen ara-tuotannon ja markkinaehtoisen vuokra-asuntotuotannon väliin luodaan Helsingin seutua varten uusi malli, jossa hyödynnetään vuokra-asuntosijoittamiseen kohdistuvaa investointikiinnostusta.
Pääkaupunkiseudun tehokas ja onnistunut lobbaus hallituksen kehysratkaisun yhteydessä tukee visiota yhtenäisestä metropolista. Länsimetro, kehä kolmosen peruskorjaus ja kehärata integroivat pääkaupunkiseudun kunnat huomattavasti nykyistä paremmin keskenään. Perusta vahvalla kasvulle on olemassa.
Jotta Pirkanmaan elinvoimaisuus voidaan varmistaa, ehdotan vastaavaa Tampereen kaupunkiseudun ja valtion välistä asuntopoliittista aiesopimusta. Helsinki tarvitsee positiivisen vastinparin ja kilpakumppanin myös Suomessa, jolla on aivan omat vahvuutensa. Tampereen seutu ja laajemmin Pirkanmaa olisi juuri sellainen vastinpari.
Sopimuksessa Tampereen kaupunkiseudun kuntien tulisi yhteistuumin sopia asunto- ja elinkeinopoliittiset linjaukset ja sitoutus yhteisiin tavoitteisiin. Rakentamishankkeet tulisi koordinoida seudullisesti ja toteuttaa pääkaupunkiseudun mallin mukaisesti yhteinen yleiskaava. Asuntotuotannon pitäisi olla monipuolista ja vastata kysyntään. Tarvitaan monipuolisia asuinalueita, myös viihtyisiä omakoti- ja pientaloalueita, siten kuin nyt on suunnitteilla esimerkiksi Nurmi-Sorilaan. Vuokra-asuntoja tulisi rakentaa riittävästi koko kaupunkiseudulle työvoiman saatavuuden varmistamiseksi.
Aktiivinen asuntopolitiikka tukisi yhdyskuntarakenteen eheyttämistä Tampereen seudulla, joka mahdollistaisi myös uudet joukkoliikenneratkaisut. Ehdotan uudelleen, että esimerkiksi rataverkkoa tulisi hyödyntää huomattavasti nykyistä tehokkaammin kaupunkiseudulla. Hallituksen päätös tukea rantaväylän tunnelin rakentamista avaa myös aivan uudet näkymät Tampereen keskustan kehittämiselle.
Harri Jaskari
kansanedustaja (kok)
RSS
Rekisteriseloste