Ajatuksia pelien kuninkaasta

AJATUKSIA PELIEN KUNINKAASTA
(Sääksjärven Loiskeen kausikulkaisu 1/2010)

Jalkapallosta eivät superlatiivit ja tunneilmaisut lopu. ”Jalkapallo, pelien kuningas” on usein käytetty sanonta kuvaamaan yhtä maailman levinneintä urheilulajia. Jalkapallon merkitystä ihmisille kuvaa hyvin seuraava lause: On elämän kokoisia ajatuksia, on elämää suurempia ajatuksia. Ja sitten on vielä jalkapallo. Tunnetiloja kuvaa puolestaan seuraava sanonta: Jalkapallo on peli, jossa kentällä on kaksi maalivahtia, kaksikymmentä pelaajaa ja katsomossa noin kolmetuhatta erotuomaria.

Jalkapallo onkin todella maailman puhutuin kieli. Palloa potkitaan (lue pelataan) samoilla periaatteilla kaikkialla maailmassa. Jutellessani kehitysyhteistyötä aktiivisesti tekevien ystävieni kanssa, yksi parhaista vietävistä lahjoista syrjäiselle kouluille esimerkiksi Afrikassa on jalkapallo. Jalkapallo vaatii hieman tilaa, intoa, kavereita, maalitolpat ja pallon. Ja peli on valmis alkamaan.

Jalkapallon soveltuu erinomaisesti myös erilaisiin kulttuureihin. Saksalaiset perustavat pelinsä juoksuvoimaan ja järjestelmällisyyteen, italialaiset armottomaan puolustukseen, brasilialaiset tekniseen taitoon ja improvisaatioon, englantilaiset suoraviivaiseen hyökkäykseen ja afrikkalaiset nopeuteen ja yllättäviin yksilösuorituksiin. Samalla peli on luonteva kohtaamispaikka eri kulttuureista tuleville ihmisille – myös Suomessa.

Kun ihmisiltä kysyy, monien mielestä yhteisöllisyys ja mukanaolo ovat se tärkein asian jalkapallossa – kunhan se aina muistettaisiin. Tärkeimpiä juttuja on paitsi pelaamisen riemu, yhtä lailla kaverit, yhteishenki, peli- ja turnausreissut ja onnistumisen kokemukset. Ja myös epäonnistumiset sekä niistä opiksi ottaminen. Jalkapallojoukkueessa on elämä, sen ilot ja surut, ikään kuin pienoiskoossa. Voitontahto tahtoo mennä joskus yhteisöllisyyden ohi, varsinkin peliä laidalta seuraavien vanhempien mielessä – tunnelataus on sen verran kova.

Paljon kauniita sanoja pelien kuninkaasta. Mietin, onko minulla omassa elämässäni ollut vastaavia kokemuksia. Täytyy tunnustaa, että paljon, sekä hyvässä että joskus huonossakin. Joskus voitontahto ja siihen liittyvä voimakas tunne on mennyt yhteisöllisyyden edelle – onneksi vain lyhyinä hetkinä, jotka ovat sitten nolottaneet jälkeenpäin.

Yhteishenkeä jalkapallossa tunsin jo kuusivuotiaasta lähtien. Pääsin silloin vasemmaksi laitapakiksi serkkujeni keräämään jalkapallojoukkueeseen ja pyrin pitämään huolta, että vasemmalta ei kukkaan mennyt ohi. Koko nuoruusaika menikin sitten urheilun – ja erityisesti joukkueurheilun merkeissä. Samalla opin tuntemaan sukuni nuorisosiiven perinpohjaisesti.

Yliopistoaikana perustimme uusien opiskelukavereiden kanssa oikein oman jalkapallojoukkueen. Ilmeisesti syynä oli se, että emme päässeet mihinkään muuhun joukkueeseen. Perustamamme joukkue, Duck Park Rangers, nousi kuitenkin lähes vuosittain aladivisioonasta aina kolmoseen saakka. Jälleen mukaan tarttui ystäväpiiriksi monia eri elämänalojen ihmisiä, joista on ollut paljon iloa myöhemmissä elämän vaiheissa. Samalla tuli myös todettua, että sitä kovempaa on peli, mitä vähemmän on taitotasoa.

Lapsista alkoi poikani pelata futista jo viisivuotiaana. Tyttäreni innostui asiaan hiukan myöhemmin. Siinä elämänvaiheessa havaitse sen, kuinka paljon helpompaa on huudella ohjeita kentän laidalta kuin olla itse pelaamassa. Joskus todella jopa nolotti jälkeenpäin millaista meteliä pidimme muiden vanhempien kanssa. Ehkä se kuitenkin kuvaa sitä, mille tunnetasolle jalkapallo iskee.

Viimeisin jalkapalloura on liittynyt eduskunnan jalkapallokerhoon. Siinäkin pätee samat säännöt kuin muualla. On paljon helpompi puhua vaikeistakin työasioista, kun on sitä ennen juostu pallon perässä kentällä. Kun asiaa tarkemmin ajattelee, kyllä voi myöntää sen, että jalkapallo on todella hieno peli. Se on todellakin elämä pienoiskoossa – iloineen ja suruineen. Toivotan oikein hyvää pelikautta kaikille.

Harri Jaskari
kansanedustaja